Ei ole helppoa olla Milo, vähän alta kaksivuotias jackrussellinterrieripoika. Oli aivan ihanaa, kun Emäntä ja Isäntä jäivät lomalle. Silloin en tajunnut ihan, mitä ne tarkoittivat, katsoin vain korvat korkealla ja pää kallellaan, kun Emäntä selitti moneen kertaan, että he eivät mene piiitkään aikaan töihin Isännän kanssa, vaan ovat kotona ja viettävät aikaansa minun kanssani. Sen toki tajusin äkkiä, että tästä minä tykkään. Mutta sitten ne alkoivat puuhata jotain ihan omituisia: kotiin tuotiin kamala määrä pahvilaatikoita, ja tehän tiedätte, miten helvetin pelottavia ne vekottimet ovat! Niistä kuuluu omituista kolinaa, kun niitä yrittää työntää vähän kuonolla paikasta toiseen, ja autas, jos hyppäät niiden sisälle, ne heiluvat vaarallisesti ja kansi voi mennä yks-kaks kiinni. No, ei riittänyt, että niitä tuotiin iso lauma meille, vaan hiljalleen ne alkoivat vallata kaikki nurkat, ja nielivät sisuksiinsa kaikki meidän tavarat. Minun piti välillä kovasti murista niille, mutta ei se auttanut. Lopuksi yhden ison laatikon kitaan hävisivät jopa minun omat tavarani, lelut, ruokakupit, tyttöystävät, Kung-Fu Panda, köydet, pallot, frisbeet, jopa se ällöttävä heijastinliivi. Sen kyllä sai syödäkin. Välillä vahtasin laatikoita kovasti, kun se pino vaan kasvoi ja kasvoi. Murisin ja haukuinkin vähäsen, kun pino näytti niin uhkaavalta enkä tiennyt, joutuisinko minäkin jonkun laatikon ahmaisemaksi. Ihmiset eivät tuntuneet pelkäävän laatikoita vaan ottivat isoista pinoista jopa valokuvia. Minuakin ne kuvaavat vähän väliä, minusta se on naurettavaa.

Yhtenä päivänä sitten pääsin mökille. Voi veljet, siellä on sitten ihanaa! Saan olla vapaana päivät pitkät, uida järvessä aina kun haluan -ja minähän haluan, sillä nyt on ollut aika kuuma. Voitte kuvitella, miten lämmin on tällaisessa turkissa. Emäntä haluaisi vähän väliä nyppiä karvojani, mutta silloin minä kyllä näykkäisen, ei tunnu nimittäin yhtään kivalta. Isäntä saa kyllä pestä minut, leikata kynnet ja katsoa vaikka suuhunkin, en tiedä mitä se sieltä etsii. Mutta mökillä ei kukaan yritä puuttua yksityisasioihini ja saan hyvää ruokaa. Iltaisin olen niin väsynyt, etten jaksaisi edes iltalenkille lähteä, ja jo kuuden aikaan aamulla minua yritetään saada aamupissalle. Kotona on kyllä se etu, että saan nukkua aamuisin pitkään.

Tiedättekö mitä tapahtui, kun minut tuotiin mökiltä pois? Minua ei vietykään kotiin, vaan johonkin outoon, isoon taloon, jossa on portaat sisällä. Emäntä ja Isäntä olivat kyllä siellä ja ihme kyllä, kaikki ne tavaratkin, mitkä pahvilaatikot olivat nielleet! En tajua. Juoksin ympäriinsä, nuuhkin ja ihmettelin. Siellä olivat jopa kaikki minun sohvani, tyynyni, iso sänkyni, jossa nukun Emännän ja Isännän kanssa ja minun molemmat tyttöystäväni. Ja lisäksi vielä yksi ihan uusi tyttöystävä, sen minä pistin kyllä heti järjestykseen, ravistelin vähän niskasta ja annoin kyytiä. Minun ruokakuppinikin oli siellä, mutta en kyllä uskaltanut syödä siitä. Ajattelin, että syön sitten kun menemme takaisin kotiin, mutta illallakaan emme menneet. Emäntä ja Isäntä kävivät nukkumaan, enkä minä oikein tiennyt, missä olisin nukkunut. Niinpä kävin vähän joka nurkassa kokeilemassa. Aamuyöstä minulle tuli Emäntää ja Isäntää vähäsen ikävä, vaikka ne aina potkivat ja pyörivät kamalasti nukkuessaan ja silloin minun tekee mieli murista niille. Menin sitten niiden luokse nukkumaan ja tuntui melkein siltä, kuin oltaisiin oltu kotona.

Seuraavana päivänä lähdimme vihdoin kotiin. Katsoin ikkunasta koko matkan, ja se ei muuten ollut pitkä matka! Osaisin ja jaksaisin kävelläkin sen. Luulen, että olemme Isännän kanssa kävelleetkin sen joskus keväällä, muistan miten Isäntä mutisi jotain jostain uudesta kodista. Mutta mitä ihmettä? Kotona oli tapahtunut jotain merkillistä, siellä ei nimittäin ollut mitään. Koko koti oli aivan tyhjä, siellä haisi oudolta ja keskellä olohuoneen lattiaa makasi pahin viholliseni, imuri. Sille kävin vähän rähisemässä ja eikös se ruvennutkin huutamaan. Sillä on kuulkaa kova ääni. Silloin, kun se huutaa, on pakko mennä piiloon, mutta en päässyt minnekään, sillä siellä ei ollut sohvaa, ei sänkyä, lipastoa eikä pöytää, minkä alle olisi voinut mennä. Piha sentään oli lähes entisellään, pöytää ja tuoleja en tosin nähnyt missään eikä minun pallojanikaan löytynyt sieltä, mihin olin niitä jemmaillut. Sitten iski jo paniikki. Emäntä yllätti minut kysymällä "mennäänkö kotiin?" Silloin en tajunnut enää yhtään mitään. Menin ovelle odottamaan ja arvatkaa vaan, veivätkö ne minut taas autolla siihen vihreään taloon. Totesin, että sen on sitten pakko olla koti, koska siellä on minun tavaranikin. Illalla sain herkkupuuroa ja söinkin vatsani täyteen, röyhtäytti vielä pitkään sen jälkeen.

Kolme viikkoa olikin sitten yhtä onnea ja autuutta. Välillä kävimme mökillä, sain uida ja herkutella sekä olla vapaana. Mutta kuulkaahan tätä. Eräänä aamuna Isäntä lähti aamulenkkini jälkeen autolla eikä tullut takaisin vaikka miten inisin ja ulvoin. Emäntä taas vain veteli sikeitä eikä herännyt millään. Vähän se taisi ärähtää minulle. Lopulta menin Emännän luo, nuolin sen naaman ja kädet sekä asetuin sen vatsan päälle makaamaan (silloin se yleensä viimeistään nousee ylös). Muistelin, että jotain tällaista ne harrastivat siellä entisessä kodissa asuttaessa, mutta siitä oli jo niin kauan, että olin ihan unohtanut sen. En pidä tästä ollenkaan. Ei lopulta auttanut muu kuin asettua Emännän viereen nukkumaan. Sitten se heräsi pitkän ajan päästä ja silitteli ja rapsutteli minua. Isäntäkin tuli lopulta kotiin, mutta melkein heti sen jälkeen Emäntä lähti. Joko se taas alkaa?

t. Milo

 Sisustusinnossa voi tehdä joskus huonojakin ratkaisuja. Ihan totta, tämän luettuanne tiedätte. Kaikki, mikä tuntuu kaupassa hyvältä idealta, ei sitä ihan oikeassa todellisuudessa sitten ehkä olekaan. En ole mikään impulssiostaja, sisustusjutut vain tahtovat olla heikkouteni. Vanhan kotimme sisustus alkoi juuri olla valmis, kun sitten syliimme tipahtikin Unelmatalo ja vips- kaikki alkoi alusta.

Meillähän on nyt yhtäkkiä yli sata neliömetriä enemmän täytettävää tilaa kuin entisessä asunnossamme. Huonekaluja ja muuta sälää oli toki kertynyt niin, ettei Villa Rosan täyttäminen tavaralla ole ollut juuri minkäänlainen ongelma. Toki ne kolme Ikean keikkaa ja muutama kauppakeskuskierros ovat lisänneet tavaran määrää entisestään, mutta nyt olenkin sitten tyytyväinen, emme tarvitse tänne oikeastaan enää mitään. Paitsi ehkä uuden tv-tason. Ja yhden maton ruokapöydän alle. Ja vielä pari lamppua. Mutta sitten ei ehdottomasti enää mitään muuta. Ehkä.

Jo ennen muuttoa ostin sekä ala- että yläkerran vessoihin todella söpöset, pörröiset matot. Ihanan pehmeät, jotka tuntuvat jalan alla pumpulilta ja jääkarhun turkilta ja näyttävät niin ihanilta. Etenkin yläkerran vessan tummalla lattialla. Käytäntö paljasti minulle, miksi matot olivat niin halpoja. Ensimmäisenä päivänä matoista alkoi irrota valkoista nöyhtää. Nöyhtäongelma ratkesi imuroimalla matot kunnolla. Sen jälkeen ne tosin eivät olleet enää ihan yhtä ihanan pörröisiä, mutta kivoja edelleen. Sitten ne alkoivat likaantua. Imuroimallahan siitäkin selvittiin, kunnes katastrofi tänään iski.

Minulla oli vessan alakaapissa vielä yksi muuton jäljiltä purkamaton nyssäkkä, jonka sisällöstä en ollut ihan varma. Aloin sitä sitten purkaa ja ennen kuin ehdin tajuta mitään, joku puteli alkoi valuttaa ruosteenruskeaa mönjää valkoiselle matolleni. Pisarat räiskyivät matolle ja yrittäessäni nostaa syyllistä äkkiä lavuaariin, valui moskaa myös alakaapin oveen sekä lavuaarin reunaa pitkin. En voinut muuta kuin nauraa. Vessani näytti hetkessä siltä, että joku ei ole ehtinyt ihan ajoissa. Hyi kamala! Ensimmäinen ajatukseni oli heittää surkean näköinen matto suoraan roskikseen, mutta vihaan sellaista tuhlausta ja päätin yrittää vielä pestä sen. Jynssäsin mattoa juuriharjalla ja kunnon puhdistusaineilla ja lopulta pilkut alkoivat vaalentua. Mattoon tosin jäi muutama vähän kaljun näköinen läikkä, kun nukkaa irtosi ihan hiukkasen siinä juuriharjan kanssa riehuessani. Matto on onneksi taas valkoinen, tai siis se, mitä siitä on jäljellä.

Tästä tuli mieleeni ruusumaton tarina. Aikuisuuden kynnyksellä, asuessani vielä vanhempieni luona, bongasin roskiskatoksesta jonkun hylkäämän, hyväkuntoisen ruusukuvioisen maton. Se oli suuri, riitti peittämään koko huoneeni lattian nurkasta nurkkaan ja vaikutti siistiltä. Tamppasin sen kunnolla ja haistelin, ettei se lemua miltään epäilyttävältä, sitten leväytin sen huonettani somistamaan. Muutaman viikon ajan matto oli mielestäni oikein ihana. Se oli marjapuuron värinen ja aitoon ysärityyliin todella räikeä sinisine ja vihreine ruusuineen. Siis täydellinen juuri silloin. Kunnes vähitellen matto alkoi näyttää todellisen luonteensa. Joka toinen päivä se alkoi näyttää nuhruiselta, joten imuroin sitä ahkerasti. Äitini ihmetteli äkillisesti herännyttä siivousintoani, sitä ennen kun huoneeni oli saanut rauhassa näyttää alkoholistien yömajalta. Lopulta aloin epäillä, että matossa täytyy olla jokin mekanismi, joka saa sen työntämään sisuksistaan kammottavaa, harmaata nukkaa aina heti, kun olen saanut sen puhtaaksi. Alle kuukausi sen jälkeen, kun olin ruusumaton adoptoinut, se pääsi takaisin roskiskatokseen. Sieltä se oli kadonnut muutaman tunnin kuluttua, kun äitini meni viemään roskia. Joku toinen onneton lie sen pelastanut.

 Olemme lomamme aikana Miehen kanssa avustaneet köyhää, huonosti menestyvää ruotsalaista huonekaluketjua erittäin avokätisesti. Viimeksi eilen, kun emme luuloistamme huolimatta päässeetkään Pori Jazzeille. Siinähän kävi niin, että koko kesän olemme tienneet pääsevämme jo perinteeksi muodostuneeseen tapahtumaan Miehen yhteistyökumppaneiden kautta. Odotimme kovasti tätä loman päättymisen kruunuksi ajattelemaamme viikonloppua muistellen onnistuneita edellisvuosien vastaavia reissuja. Jo monta viikkoa olemme hehkuttaneet ja odottaneet, etenkin saatuamme kuulla, että perjantain pääesiintyjä olisi John Fogerty, pidämme molemmat hänen tuotannostaan kovasti ja toiveena oli törmätä myös tuttuihin jazzeilla. No, ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Perjantaista oltiin siis puhuttu, koira viety ajoissa hoitoon ja muutenkin kaikki järkkäilty kuntoon. Jopa irtokarkit automatkaa varten oli ostettuna. Kunnes torstai-iltana Mies alkoi sopia ystäväpariskunnan kanssa kyydeistä, olimme jo luvanneet ottaa heidät takapenkkiläisiksi. Tekstailun päätteeksi Mies sai viestin: "nähdään lauantaina!"  -WHAT? Lauantaina? Joo, pikaisen tarkistuksen jälkeen lauantaiksihan meidät oli sinne jazzailemaan kutsuttu. Ongelma numero yksi: Koira tulee kotiin lauantaina. Ongelma numero kaksi: WHAT? 

Jäimme siis perjantaiaamuna kotiin ja aloimme miettiä jotain kivaa tekemistä. Emme keksineet, muuta kuin siivoamisen (nyt ei kannata kenenkään vetää hernettä nekkuun. Me siivoamme. Get over it.) Iltapäivällä sain ihanan tekstiviestin ystävältä: "veneilemään tunnin päästä?" No tottahan toki me veneilemään lähdemme, meillä on ihan uudet pelastusliivitkin. Olimme ajoissa satamassa ja pienen kikkailun ja tasapainottelun jälkeen saatiin Johannakin veneeseen. Minullahan on tomaatin tasapaino. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi veneisiin pitää mennä niin vaikeasti, eikö muka kukaan ole keksinyt mitään helpompaa tapaa kuin kiivetä keulasta, tasapainoilla etukannella ja suunnilleen ryömiä laitaa pitkin hytin ohitse viiden sentin levyistä uloketta pitkin, roikkuen henkensä edestä olemattomissa kaiteissa. Pääsimme matkaan vaikka pilvet roikkuivat uhkaavan alhaalla ja saimme ihanan parin tunnin kierroksen kauniin kotikuntamme upeassa saaristossa. Irtokarkit olivat onneksi käsilaukussani, niistä saimme oivat retkieväät ja kavereidemme melkein kaksivuotias tyttönen oli heti minun paras ystäväni, koska minulla oli veneessä mukanani venekarkkeja (vadelma- ja lakuveneitä)! Sade alkoi heti rantauduttuamme. Yritimme kovasti saada ystäväperheen meille jatkamaan mukavan päivän viettoa, mutta heidänkin ohjelmassaan oli siivoamista (outoa porukkaa vai mitä?) Päätimme siis hetken pohdinnan jälkeen Miehen kanssa autoilla sinne Ikeaan. Nyt pääsin tämän tarinan alkupisteeseen.

Ostimme Ikeasta kaikkea kivaa. Tarkoituksena oli ensin tuhlata Miehen isoäidiltä saama vihreä seteli, mutta kuten kaikki tietävät, ei tuo muuten melko mukavan kokoinen raha ole huonekaluostoksilla vielä paljon mitään... Mukaan pääsivät sitten ainakin valkoinen lipasto minulle, yksi pikkupöytä yläkerran tasanteelle, säilytyskorijärjestelmä vaatehuoneeseen, valoverhot portaikon ja vessan ikkunoihin, taulukehyksiä leffahuoneeseen, työtuolit molemmille, yksi taulu minun "työhuoneeseeni" (juu, kätilöt eivät tee töitä kotona, mutta täytyyhän minulla oma työhuone silti olla) ja vielä muuta sälää, kaikkea sellaista mitä Ikeasta vain aina väkisin tarttuu mukaan. Ikean huonekalujen kokoaminenhan on, kuten kaikki tietävät, todella helppoa. Tarvitaan vain se mukana tuleva kuusiokoloavain tai mikäsenniminytolikaan ja siinä se on. Koskaan mitään ei puutu, ohjeet ovat selkeät pelkkine kuvineen eikä missään nimessä tarvita vasaraa, poraa, ruuviväännintä, lisäruuveja tai -muttereita, höylää tai superhyviä hermoja.

Halusin koota jotain. Sain koota pikkupöydän. Se on se kaikista yksinkertaisin Lack-pöytä, 9,90€ neljä jalkaa ja pöytälevy, tehty pahvirouheesta jonka päälle on vedetty muovikalvo. Hurjan helppo koota, sen osaa kuka vain. Pakkauksessa oli mukana vain neljä kaksipäistä ruuvia, joilla siis jalat kiinnitetään pöytälevyyn ihan vain käsivoimin pyörittämällä. Jos et tästä selviä, et ole riittävän fiksu elämään. Jep. Minulla meni tunti ja kaksi asennuskaljaa ennen kuin pöytä oli valmis. Tuli siitä ihan kuvan mukainen, mutta en kyllä oikeasti tajua, kenen käsivoimat riittävät niiden ruuvien pyörittämiseen vähän sinne päin porattuihin reikiin. Ja materiaalin ollessa mitä on, jos ruuvaat hiemankin vinoon niin koko pöydänjalka murtuu ja murenee atomeiksi. Saatuani sen valmiiksi sain koota vielä korihässäkän. Siinä on siis neljä metallilankakoria jotka asetetaan metalliseen jalustaan niin, että ne voi näppärästi vetää ulos, koreihin voi laittaa vaikkapa sukkia, kalsareita ja rintsikoita, jokaiset omaan koriinsa siististi ja kätevästi. Korijalustakin on todella helppoa koota. Ihan lastenleikkiä. Lue vain ensin ohje. Mukana tulee neljä ruuvia sekä kaksi metallista klipsiä. Mutta jos olet lukenut ohjeen, sinulle selviää, ettet tarvitse ruuveja etkä klipsejä, ellet aio pinota useampaa korihässäkkää päällekkäin. Enpä aio, yksi neljän korin sarja riittää, sillä vaatekaapeissa on jo valmiina vastaavat. Eli ruuvit ja klipsit saa unohtaa. Mutta mitä ihmettä? Ei L-kirjaimen muotoista työkalua?? Onko minulla viallinen tuote, puuttuuko se pakkauksesta, paniikki! Ehei, tämän tuotteen kokoamiseen tarvitaan vasaraa. Mutta onko se pakkauksessa? Ei, paniikki. Miehellä on vasara, onneksi. Lisää asennuskaljaa. Ohjeessa sanottiin selkeästi, että vasaralla hakataan jokaista kahdeksaa kohtaa neljä pamausta PAM PAM PAM PAM. Hakkasin, mietin mahtaneeko tuo riittää. Jos nimittäin olisin siinä vaiheessa todennut tehneeni ohjeen mukaan, olisi tuote ollut valmis. Sitä ei olisi voinut käyttää, sillä kaikki osat levisivät pitkin lattiaa. Hakkasin lisää, neljä kertaa ja vielä ainakin nelkytneljä kertaa lisää. Vähitellen osat alkoivat upota sisäkkäin ja noin puolen tunnin moukaroinnin jälkeen lattia oli metallilastujen peitossa, mutta korihässäkkä vaikutti vihdoin stabiililta. Tällä aikaa Mies oli koonnut toisen työtuolin, huomannut että toisessa on ruuvinreiät porattu vääriin paikkoihin ja porannut ne oikeisiin paikkoihin. Ihme kyllä 200-osaisen lipaston kokoaminen sujui kommelluksitta alle puolessa tunnissa.

 Ei yhtä runoa ole elämä

vaan velkoja

imureita

ja tiskivuoria

-töihinkin on pian palattava!

Maksa laskuja

muuta vakuutuksia

soita pomolle

äidille 

ystäville, muistathan heidätkin?

Muuta visakortin eräpäivä

palauta kirjaston kirjat

vaihda lakanat

kastele kukat, ne reppanat kuihtuvat.

(chorus)

Katsoa pitää jääkaappiin

muutenkin kuin herkkujen toivossa

vähän voisi vähentää

alkoholin käyttöä

ja aloittaa sen laihduttamisen

Ei elämä oo pelkkää runoa

ei satuja

jätskiä

kesälomia

Täytyy muistaa velvollisuudet

muuten mistään selviä et!

(repeat chorus)

 Olimme eilen Miehen ja hänen ystävänsä kanssa kesäretkellä. Ensin ajoimme kotimme lähellä sijaitsevalle vanhalle ruukkialueelle, jossa nautimme ulkosalla istuen aamupäiväkahvit ja ihanan herkulliset feta-pinaattipiirakat. Ampiaiset vain olisivat tahtoneet osansa, joten aterioinnista tuli melko pikainen. Minä kun olen lähes kuolettavan allerginen ampiaisen pistolle (enkä typerys hullu pidä mukanani Epi-Peniä...) En siis yleensä viivy pitkään samassa paikassa amppareiden kanssa vaan teen kiltisti niille tilaa. Ruukin kartanon alueella kävelimme sitten maisemia ihastellen. 

Sitten jatkoimme matkaa kotikylän satamaan, mistä olimme tilanneet taksiveneen viemään meidät saaristokierrokselle. Taksivene on siis tuo, joka tuossa peruuttelee. Oli muuten huikeaa kyytiä isolla ja tukevalla veneellä!

Kävimme syömässä eräällä saarella sijaitsevassa kesäravintolassa, joka oli rakennettu laiturille. Siitä oli näin ihanat näkymät.

Ihanan veneajelun päätteeksi kävimme vielä limulla rantakahvilassa. Sitten Miehen ystävä lähti kotiinsa mutta meillä alkoi lähes saman tien ihan toisenlainen hauskanpito. Saimme nimittäin vierailulle kolme kummityttöäni, heidän kaksi pikkusiskoaan ja isänsä, jotka tulivat katsomaan Villa Rosaa. Viihtyivät hyvin, ihastelivat isoa kaunista taloamme, jossa tyttöjen ihmetykseksi on kahdelle ihmiselle kolme vessaa! Heillä kun on seitsemälle ihmiselle vain yksi vessa. Taitaa olla aamuisin jonoa sen edessä... Pikkutytöt tykkäsivät syödä marjoja pihalta, kun taas isompia kiinnosti enemmän leffahuoneen tarjonta. Isot kolme saivatkin sitten luvan jäädä meille yökylään. Katsoimme Kung-fu Pandan sekä pelasimme Little Big Planetia. Teimme itse hampurilaisia grillissä ja jälkiruoaksi herkuttelimme Aino-jäätelöillä. Illan kruunasi uintiretki läheiselle järvelle, jota tytöt ovat jo vuosia kutsuneet "Lämpimäksi järveksi", siellä kun on aina kesäisin niin ihanan lämmintä vettä. 

Nyt tytöt pelailevat taas Little Big Planetia, taidan liittyä seuraan ja sitten lähdemme ehkä taas uimaan. On tämä lomailu vaan ihanaa!

Muuttohässäkän keskellä pikkuinen haki turvaa tutusta matosta

Tässä ollaan vähän noloa poikaa, emäntä on juuri torunut ja kieltänyt rähjäämästä linnuille, jotka KEHTAAVAT tulla Milon omalle pihalle.

Pihalle on laitettu juoksunaru, joka selvästi suututtaa vapaana pihalla olemiseen tottunutta. Ennen kuin saadaan aita laitetuksi, on tämä kuitenkin pikku karkailijalle pakkoratkaisu. Edes vieressä oleva olut ei näytä lohduttavan;)

Kyllä, tässäkin kuvassa ON koira.

Tässä vahditaan, ettei ne linnut vaan kehtaa tulla meidän tontille.

 Huh hellettä! On nimittäin lämmin tehdä noita muuttohommia. Viikko sitten siis aloitimme tämän ruljanssin, ja jos tämän viikon loppuun mennessä emme ole päässeet vielä lomailun makuun valmiissa kodissa, niin jotain on mennyt pieleen. Uusi koti alkaa olla melko valmis jo, vain kaksi huonetta seitsemästä on enää laittamatta, ja niissäkin mättää vain se, että ne pitää maalata. Molemmat kun ovat edellisiltä omistajita saaneet keltaoranssit seinät, ja keltainen kun ei todellakaan kuulu meidän sisustukseen eikä lempiväreihin niin odotan kieli pitkällä, että saadaan ne maalatuksi. Etusijalla on nyt kuitenkin tämä vanha koti, jossa tällä hetkellä roikunkin netissä muun tekemisen puutteessa. Mies maalaa olohuoneen tv-seinää uusiksi, se nimittäin paklattiin ja paikkamaalattiin toissapäivänä mutta tänään tänne siivoamaan tullessa meitä odotti karu totuus: väri oli sittenkin hieman eri kuin alkuperäinen ja nyt koko seinä täytyy siis vetää ainakin kertaalleen sillä samalla värillä, ettei jää läikikkääksi. Minä olen siivoillut, mutta en pääse lattiaa pesemään ennen kuin ihan viimeiseksi. Mainitsinko jo, että tänään illalla on näyttö, ja sitä varten asunnon tulisi tietenkin olla tiptop. 

On ihanaa herätä uudessa kodissa, makuuhuoneemme on yläkerran viiston katon alla ja herätessä tuijottelen aina vähän aikaa kattoon ennen kuin jaksan nousta. Sitten tassuttelen viereiseen kylppäriin ja otan viileän aamukylvyn. Sen luksuksen voi tosin unohtaa sitten, kun on aika palata töihin. Niin aikaavievää puuhaa se kylpeminen on, mutta onpa ihanaa hemmotella itseään loman kunniaksi. Saimme ystäviltä tuliaisina Starbucksin ihanaa kahvia, jota olemme hitaina loma-aamuina kitanneet pannullisen voileipävuoren ja oman pihan mansikoiden kera. Päivät ovat, kuten jo taisin mainitakin, menneet pääasiassa muuttopuuhissa, mutta illat olemme omistaneet nautiskelulle. Olemme käyneet iltauinnilla läheisellä rannalla, katselleet leffoja upeassa kotiteatterissamme nauttien ilmastointilaitteen tuomasta viileydestä ja istuskelleet saunan jälkeen omalla pihalla katsellen omenapuussa pesivien lintujen puuhia. 

Viime maanantaina Unelmatalosa tuli vihdoin koti. Olihan sitä odotettukin jo neljä kuukautta! Nimesimme Miehen kanssa talomme Villa Rosaksi sen tilan mukaan, jolla talo sijaitsee. Vaikka talomme onkin vihreä, kuulosti Villa Rosa mielestämme heti hyvältä. Olen edelleen vain surkean hitaan mobiilinetin varassa, joten laitan tähän maistiaisiksi vain muutaman kuvan. Osaisiko joku muuten neuvoa, miten saan pystykuvat näkymään täällä oikein? Ne kun makaavat kojelaudan kuvasivulla surkeasti kyljellään.

Mansikoita omasta pihasta!

Milo rakastaa läheistä rantaa.

 Kaikki, mitä kuvitella saattaa, on pakattu. Vain siivoustarvikkeet jäävät vielä tänne vanhaan kotiin. Unelmatalon jättävät vanhat asukkaat nimittäin lupailivat tehdä niin kattavan loppusiivouksen, ettei meidän tarvitse siivota ensi töiksemme. Ihanaa! Tätä ennen olen aina joutunut muuttaessani aloittamaan uuden kodin täyssiivouksella. Nyt olemme kovasti harkinneet Miehen kanssa monilta saamaamme vinkkiä laittaa tämä nykyinen asunto sittenkin vuokralle. Täällä meillä päin vuokra-asunnot ovat enemmän kuin kiven alla, niitä ei ole. Halukkaita kuitenkin ilmeisesti olisi. Tosin täytynee vähän selvittää ensin, mitä mieltä pankki on asiasta, tämäkään koti kun ei ole läheskään kokonaan maksettu, meille jäisi siis maksettavaksi kaksi asuntolainaa, mikä ei ihan äkkiseltään kuulosta jokaisen avioparin unelmatilanteelta... No, kyselemällähän se selviää. 

Perjantaina vietimme ansaittua välipäivää kaikesta muuttoon liittyvästä mökkeilemällä. Isäni lähti meidän mukaamme, hän kun on jo vuosia sitten saanut kutsun appivanhemmiltani tulla tutustumaan heidän kesäpaikkaansa. Nyt, kun isäni on yhtä aikaa meidän kanssa lomalla, hänen oli helppoa lähteä mukaan. Äitini, jonka käsi on edelleen kipsissä (äitinihän kaatui synttärijuhliemme jälkeen parkkkipaikalla ja katkaisi kätensä, ja oli vieläpä täysin selvin päin!) ei halunnut lähteä mukaan vaan jäi kotiin kissan kanssa. Oli mahtavaa saada rentoutua rakkaiden ihmisten seurassa mökillä helteen helliessä. Järvivesi oli vaivaiset 23°c joten vietimme suuren osan päivästä uiskennellen. Koira nautti tietysti ihan täysillä, se ui meidän ympärillä eikä olisi kirveelläkään tullut pois järvestä. Ruoan valmistimme grillaamalla kuten yleensäkin mökillä. Meillä oli kalaa ja lihavartaita, iso ihana salaatti tuoreista lähikasviksista. Tähän aikaan vuodesta saa kyläkaupastamme niin mielettömän hyviä paikallisia kasviksia, etten viitsi paljon muuta ostaakaan. Salaatin kruunuksi riittää tilkka oliiviöljyä ja ripaus mustapippuria. Olisi ollut ihanaa jäädä mökille pitemmäksi aikaa, mutta pääsemme vastoin aiempia tietoja muuttamaan jo maanantaina 5.7 joten pakkaamiselle tuli kiire. 

Koko eilinen ihana hellepäivä menikin sitten laatikoita täytellessä. Yhdessä vaiheessa sain totaalipaniikin, kun luulin että meiltä loppuvat pahvilaatikot kesken. Eivät ne sitten olleetkaan lähelläkään loppumista, niitä kun oli Miehen töistä tuotu yli 100kpl. Huolehdin siis ihan turhaan. Teippi pääsi loppumaan, mutta onneksi 200 metrin päässä on K-maatalous, josta kävimme ostamassa pakkausteippiä. Vasta kassan jälkeen aloimme ihmetellä teippirullan suolaista 12 euron hintaa. Hetken asiaa selviteltyämme huomasimme, että meille oli myyty höyrynsulkuteippiä. En usko, että meidän astiat ja vaatteet ovat niin kuumaa kamaa, että ne höyryäisivät laatikoissa, joten kävimme  vaihtamassa teipin ihan tavalliseen pakkausteippiin ja saimmekin melkein 10€ takaisin. Paiskimme hommia lähes kellon ympäri ja lopulta kaaduimme illalla aivan kuoleman väsyneinä nukkumaan. Sitten se uni ei meinannutkaan tulla, kun oli niin kuuma. Onneksi meillä oli viime kesän reissua varten ostettu tornituuletin, jonka Mies viritteli makuuhuoneeseen puhisemaan, sen viilentäminä sitten nukahdimmekin lopulta. 

Tänään aamulla Mies vei Milon mökille hoitoon muuttomme tieltä. Se kun on reppana ollut niin ihmeissään täällä kasvavien laatikkopinojen keskellä ja miettinyt varmasti, mitä me hullut ihmiset oikein touhuamme. Koiran mielestä tällaisella kelillä ainoa viisas aktiviteetti on kirsikkapuun alla varjossa loikoilu. Meidän oli tarkoitus myös pistäytyä äitini synttärikahvilla tänään, mutta jätimme sen suosiolla väliin. Nyt sitten pyörittelemme peukaloita, sillä kuten sanottu, kaikki mahdollinen tavara on pakattu. Verhot on otettu alas ja pyörivät pesukoneessa. Suurin osa nykyisistä verhoistamme ei tule käyttöön uuteen kotiin, mutta haluan silti pestä ja silittää ne. Saamme tänään johonkin aikaan Unelmatalon avaimet ja pääsemme viemään ensimmäiset tavarat sekä ihastelemaan uutta kotiamme. Nyt siis vain odotamme ja sekös tuntuu hassulta kun on melkein koko ensimmäisen lomaviikon viettänyt tohisemalla joka suuntaan!